torstai 5. maaliskuuta 2009

C 4/8

Otan nyrpeän ilmeen, aivan kuin tietäisin mitä lautaselleni poimin, mutta en olisi aivan vakuuttunut niiden tuoreudesta tai esillepanosta. Hyvästelen edelliset tarjoiluvadit elegantisti, ennen siirtymistäni seuraaviin. Pienellä viiveellä katseeni siirtyy askelteni mukana ja vasta ollessani seuraavan ruokalajin kohdalla, katseeni saa minut kiinni ja kiinnittyy eteeni ja poimin mieleiseni, en tiedä mitä.

Joudun laskemaan lautasen pöydälle, sillä kuulen nimeni mainittavan ja palaan lähelle purppuraista pelastusta. Nousen korokkeelle ja saan eteeni mikrofonin, pidän pienen tauon ja katselen yleisöä ympärilläni. Olen eksoottinen, pohjoisen apina häkissään. Minut tiedetään. En tunne ketään.

Puhuin puheeni, en muista mitä sanoin, sain heidät naurahtamaan kohdassa jos kahdessakin, se ei ollut tarkoitukseni, ehkä vääntelin kasvojani tavalla, joka sai yleisöni nauramaan. Tai ehkä yleisö ei ymmärtänyt mitä sanoin ja jonkun naurahtaessa epätietoisesti muut reagoivat samoin. Vain joukossa on heidän voimansa.

Mutta siinä voimassa ei ole mitään, mikä minua kiihottaisi.

1 kommentti:

  1. Thank you again Keira, for your beautiful picture! S.O.

    VastaaPoista